TYÖSUUNNITELMA
SUOMALAINEN
SILMÄ JA KORVA REAALIAIKAISENA SARJAKUVANA VERKOSSA
PALVELIMEKSI
KEHITTYNYT TAITEEN UUSMEDIAVÄLINE
KULKEE 70 KILOMETRIN TUNTINOPEUDELLA POLKUJA JA
MAANTEITÄ PITKIN EUROOPPALAISIIN KYLIIN JA PÄÄKAUPUNKEIHIN
KOHTAAMAAN IHMISET KERTOEN VAPAUDESTA, ELÄMÄN RIEMUSTA
JA YHDESSÄOLEMISEN TÄRKEYDESTÄ.
Asumis,-
työskentely,- ja tiedonvälitysyksikkömme on monisydäminen
laitekokonaisuus,
jossa sähköisten laitteiden tarvitsema lataus tuotetaan aurinkoenergiajärjestelmällä.
Varalla ja ajon aikana on kuitenkin 5 kpl erillisiä polttomoottoreilla
toimivia latureita.
Kädentaitoja tehostamaan on paineilmalla ja kaasulla toimivia laitteita
kuten keramiikka-
uuni. Lisäksi meillä on normaalit huoneihmisen mukavuudet
kuten juokseva vesi,
keskuslämmitys ja ilmastointi. Laitekokonaisuus on tiettävästi
ainutlaatuinen koko
maailmassa. Yhdistämme modernin tiedonvälitysteknologian käytäntöön,
kadun tasolla
tapahtuvaan ihmisten ja kulttuurien kohtaamiseen, vastavuoroisuuden
syntyyn ja
dialogiin.
MIEHISTÖ,
eli mukana matkalla:
Kalevi
"Shaman" Kääriö, euroauto2000 ry:n
toiminnanjohtaja
kuljettajan sekä turvallisuudesta vastaajan ominaisuudessa
-"Vapaus käsitteen muuttuminen vain oman edun tavoitteluksi
sai minut rakentamaan
ja varustamaan maantielaivan. Pidän lapsuuden mutkatonta yhdessäoloa
vieläkin
mahdollisena kaikenlaisten ihmisten välillä. Joku on sanonut
aikamme suurimman
ongelman olevan kuinka saadaan eri tavalla ajattelevat ihmiset kiihkotta
lähestymään toisiaan.
Tätä työtä aiomme maantielaivalla edistää
kahdella mantereella,
verkossa laajemmin".

MATKA:
Varsinainen matka (Pietari, Praha, Pariisi, Barcelona, Benin) alkaa
arviolta syksyllä